lauantai 27. lokakuuta 2012

Tänpäivän postaus on ihan omasta päästä vedetty. Eli aloin tekemään lettejä ja sit vaan muokkasin sitä oman laiseksi. Letin oon kuvannu vaihe vaiheelta mutta kuvat on aika huonoja ja sen letin tekmistä on vaikea selittää mutta yritän parhaani mukaan :) Kun aloin työstämään kampausta ja olin niin uppoutunut, että sain otettua kuvan vain lopputulokesta..... Ja pahoittelen siitä että pinnit näkyvä koska hiukset olivat vaaleat ja mulla oli vain mustia pinnejä, kun omat hiukset ovat aika tummat. :)

Tein ensin yhden letin kokonaan ja aloin tekemään saman laisia lettejä alle.

Aluksi tein normaalia lettiä(yhden osan). Nyt tulee vaike osuus selitää, mutta toivottavasti kuvat auttavat. kun jatkoin lettiä, niin pikkurillin vieressä oleva osa olisi kuulunut ottaa lettiin, mutta otin irrallaan olevista hiuksista osan. Mikä näkyykin olevan pikkurillin päällä, jatka letti niin loppuun.

Tein lettejä kolme päällekkäin.

Lopuista hiuksista tein nutturan ja jätin osan vapaaksi. Lettien loput pyörittelin nutturan viereen ja pinneillä kiinni. :)

Sama kampaus takaa päin.

Kun aloin purkampaan kampusta tein vielä siitä yhden. Eli jätin hiukset auki ja aukasin lettien loput ja pyörittelin ne korvan päälle. :)



On vielä aivan pakko tähän loppuun ylistää huomista matkaa.  :))
Se olisi huomenna tarkotus lähteä kaverin kanssa Lontooseen ja olla siellä kolme päivää, joten seuraavat postaukset liittyvät luultavasti Lontooseen, mutta niiden jälkeen tulee taas kampuksia : D

                                                      LONDON<3<3<3

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Tämä kampaus on etuhiuksiin tarkoitettua, minkä voi yhdistää erillaisiin kampauksiin mitä vain itse keksii.
:DD

Erolttele etuhiukset erilleen. Jakaus näkyy vähän huonosti. sooori

Ota etuhiuksista pieni pala ja jaa se kahteen osaan. Tee solmu.

Tee solmuja kome. Ota ensimmäisen osan hiukset (kuvan tapaan) ja ota vielä hiuksia ja tee jälleen kolme solmua ja ota taas ensmimmäisesitä hiuksia ja taas kolme solmua. Tee niin loppuun asti.

Tässä näätte lopputuloksen. Olen laittanut sen lopuksi pinneillä kiiinni muiden hiusten alle.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

tekopää

moikka!!
Kun kerroin että mulla on sellanen kampauspää lainassa.
Olen tehnyt sille erillaisia kampauksia ja ottanut kuvia ja nyt vihdoinkin saaan laitettua ekan kampauksen tänne. :D Itse asiassa olen kuvannut kahdet eri kampukset mitkä on tehty etuhiuksiin, mutta kuvasin sitten vielä yhden, mutta siitä on vaan lipputulos kuvattuna kun muissa on vaihe vaiheelta.
Mutta joo siis tää ensimmäinen kampaus niinkuin kerroinkin jo on tehty vaan etuhiuksiin, mutta kyseisen kampauksen voi tehdä melkeimpä miten vaan haluaa. :)

Tossa on pää mikä mulla on lainassa.

Aluksi jaa etuhiukset erilleen muista hiuksista.

Erottele etuhiuksista vielä pieni osa ja kiinnitä peni osa pinnillä pois tieltä.

Tee isommasta osasta ranskanletti, lrtistä kanttaa thedä melko tiukka.

Ota yksi nutturapinni ja laita pinni kuvan tapaan(en osaa selittää sitä järkevästi :D). Ota toiseta osasta pieni pala ja pyöräytä sormen ympäri siten että saat pienen silmukan.

Laita silmukka pinnin läpi, yritä saada kaikki hiukset läpi.

Pidä silmuksta kiinni ja vedä pinni alas siten, että pinni pitää kuitenkin kiinni hiuksista.

Lopuksi tulee kaunis rusetti. HIustenlatvat voivat liittä toiseen rusettiin. Tee rusetteja monta peräkkäin.

Lopputulos!! Aivan lopuksi uhdistä ylimääräiset hiukset letiksi.

Tossa näkyy vähän huonosti miten olen tehnyt sen sletin, mutta ihan tavallinen letti missä on vaan etuhiukset, loput hiukset ovat kiinitettynä. Kmapausta pystyy mukaamaan oman mielen mukaan. :D

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

heipä hei!!
On jo pitkään pitäny tehdä tollanen kollaasi, mutta nyt vihdoin sain sen tehtyä. Tässä vähän väliä yritän pikkasen ja ika hitaasti vähän parannella tätä blogia. Todennäkösesti tulee uus kollaasi tohon mutta vähän myöhemmin :)
Se alko sitten syysloma. :D Aluks oli tosi innoissani lomasta, mutta nyt olen vain kauhistellu mitä keksin itteleni tekemistä koko viikoks, kun tuntuu että kaikki kaverit lähtee jonnekkin, mutta onneks kaikki ei lähe. :)

Äiti kävi kampaajalla ja toi sieltä tullessaan mulle lainaks sellasen kampauspään, niin nyt saan vähän paremmin kampauksisita kuvia, päällä on kyl aika lyhyet hiukset niin en saa tehntyä ihmeitä mutta jotain pikku juttuja saa :D



Tossa on nyt vielä kuva tosta kollaasista :D

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

moooikkka!!!
Tänään käytiin koulusta kaikki ysit tutustumassa salon amikseen.
oli tosi kivaa eikä ollu tylsää, koko ajan menossa jonnekkin.
Käytiin kaikki alat läpi. Nyt oon ihan 100% varma että sinne haluan mennä ens syksysnä. :)
Joo siellä meni koko päivä ja siletä kun tultiin takasin Somerolle niinpä tietenkin just mun onneks piti alkaa sataa, oli ainakin raikastava loppu päivä :D
p.s. Siellä oli tooosi hyvää ruokaa :DD
Mutta joo meillä on huomenna enkun koe ja olen siihen vähän harjotellu(aika epätoivosta tää mun lukeminen).
Tänään on keskiviikko ja tuntuu et olis jo perjantai, vaikka eihän se haittais vaikka oliski jo :DD
Eipä täs muuta tuli nyt kirjoitettua tänne tämmönen pieni info tän päivän tapahtumista ja taidan jatkaa enkun kokeeseen harjottelua. :D

lauantai 6. lokakuuta 2012

Mooikka!!!
Olen nyt isäni luona Tampereella kymässä niin päätin sitten kirjottaa kun pääsin koneelle:D
Viime viikko meni ihan kivasti mitä oli kemian koe mikä ei oikein mennyt suunitelmien mukaan, mutta uuteen nousuun. Eilen ilalla luuöin että bussi lähtee 18:45, noo mentii äitin kaa siihen aikaa forssaa no bussi lähti si vasta tunnun myöhemmin et siinä oli sitten aikaa ootella. Hyvä me.
:D Eilen sato myös ihan kiitettävästi, nyt ei ainakaan pitäis olla vedestä pulaa. :D Tänään aamulla oli oikein kiva sää aurinko paisto ja ei ollut edes hirvee kylmä, joten päätin käydä vän kattelemassa Tampereen menoa(joo kävin Prismassa ja takasin :D) Ihmisä oli ja tuli napattua mukaan vähän suklaatakin. :D Loppu präivän sitten luin biologian kokeeseen ja tein muistiinpanoja ja siinä samalla vaahdin pikkuveljeä, joka on 1v. :D Ei ainakaan päivä käyny tylsäks ja päässä on tietoa ja ehkä vähän liikaakin ja maanantaina kun on koe ni kaikki tieto on luultavasti valunu pois joten huomenna uusi annos biologiaa. :DD Muuten nyt tai ainakin äsken sato taas aikas tavalla. Huome illalla olis tarkotus lähtee takasin kotia kohti ja valmistautua uuteen koulu viikkoon ja kokeisiin.....
Onneks siel on kavereita jota ei nyt viikonloppuna ehtiny näkemään ja osa on isos koulutuksessa ni kuulee ,iten siellä on mennyt. :D
Mutta tossa tän viikonlopun tapahtumista. :D
p.s. sori kirjotus virheistä oon vaan niin väsynyt etten jaksa kattoo enään niin tarkkaa :D

maanantai 1. lokakuuta 2012

En oo nyt jälleen vähään aikaan kirjotellu johtuen siitä, että ei ole ollut oikeen aiheita mitä kuvata enkä ole tehnyt mitään kampauksiakaan..
Voi olla et toikin kuva on ollut jo täällä, mutta ajattelin nyt laittaa tähän jokun kuvan et ei tule liian ankee :D
Tällä viikolla ei ole ehtinyt vielä tapahtumaan mitään niinkuin ei viime viikollakaan tapahtunut oikeen mitään muuta kun satanu.
Keskiviikkona meillä on kemian koe pitäis siihen vähän panostaakkin enemmän ja tänään alotettiin koulussa äikäntunnilla kirjottaman novellia aiheet otettiin kuvista muuten sai tehä aika vapaasti.
Keksin niin hyvän jutun siihen, mutta kynä ei pysy ajatuksen perässä, mutta hitaasti hyvä tulee :DD
Mutta yritän taas piakkoin saada jotain kuvia tänne, ettei tarvitse odottaa... :DD